Osoitan solidaarisuuttani Japanin kansalle sen taistellessa luonnon-
ja ydinkatastrofien tuhoja vastaan. Mielestäni Suomen viranomaisten
tulee suhtautua Japanin ydinkatastrofiin vakavasti eikä vähätellä
tilannetta kohteen kaukaisella maantieteellisellä sijainnilla.
On
luonnollista, että me suomalaiset kysymme nyt myös oman
turvallisuutemme ja energiapoliittisten ratkaisujen perään. On
kerrassaan kummallista, että poliittinen eliitti kokoomuksen suulla
kutsuu ihmisten huolta ympäristöstä ja turvallisuudesta ”haudoilla
tanssimiseksi”.
Köyhä on tottunut siihen, että ihmisarvoa saa juuri eteen heitetyn luun verran. Kunnallispolitiikan eliitti on kautta Suomen valmis heittämään erilaisia onnettomia luita kuten ydinvoimaloita ja patamustia budjetteja työtä ja toimeentuloa vaativien kuntalaisten eteen. Kokoomus luulee, että sillä on varaa puhua valtion rahapulasta ja korottaa samaan aikaan valtion sotilasmenoja. Poliittisella eliitillä on pokkaa ehdottaa omien palkkojen korottamista Eduskunnassa. Tiesittekö, että rikas Suomi hakee EU:lta ruoka-apua? Köyhäinapua saadaan nyt puolet enemmän kuin viime vuonna.