perusturva

Tyytymättömät ovat oikeassa!

Kokoomus ja kommunistit istuivat vierekkäin Pienperheyhdistyksen, Lapsilisä-projektin ja Pihlajamäki-seuran järjestämässä vaalipaneelissa Helsingissä. Keskustelussa olivat mukana kahdeksan puolueen edustajat. Sain olla kosketusetäisyydeltä kokoomuksen Laura Rädyn kanssa ihan täysin erimieltä siitä, miten yhteiskuntaa pitää kehittää. Siitähän politiikassa juuri onkin kysymys, vaihtoehdoista ja mahdollisuudesta haastaa vanhat vallanpitäjät uusilla ja tuoreilla ajatuksilla.

Kenkää rahaeliitille!

Suurpääoma ja bisnespoliitikot pyörittävät kyseenalaista ja kovaa kilpailua, jossa tavallisen ihmisen toimeentulo, perusturva, terveys ja ihmisoikeudet on yksinkertaisesti heitetty nurkkaan.

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen selvityksenkin mukaan köyhyys on lisääntynyt. Jyväskylän yliopiston tutkijan mukaan mitä sorretummiksi osa väestöstä itsensä tuntee, sitä enemmän se alkaa tuntea kiukkua ja aggressiivisuutta. Monen mitta on tullut täyteen ja jäljet johtavat porvari politiikkaan.

Leikkauspolitiikka estää talouskasvun

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Marjat ja sienet kerätään talteen. Viljat on leikattu. Kokoomus jatkaa omaa bisnes-sadonkorjuuta valtionvarainministeri Jyrki Kataisen johdolla.

 

Meidän verorahoihin on nyt käyty sellaisella rikkaita suosivalla otteella kimppuun, josta me jokainen saamme osamme. Kokoomus aikoo nyt kääntää viimeisenkin kiven ja imeä kuiviin koko nousussa olevan talouskasun.

 

Julkaise syötteitä