Duunarit marssii tänään Helsingissä. Tänään banderolleihin kirjoitetaan
hallituksen leikkauspolitiikan vastaisia iskulauseita. EU:n,
kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja erilaisten uusliberalististen
hallitusten kuten Kataisen sateenkaarihallituksen leikkauspolitiikkaa
vastustetaan tänään yleiseurooppalaisella mielenosoituksella. Tänään on
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestön EAY (ETUC) järjestämä
mielenosoituspäivän 29.2. sopimusta vastaan, koska se sitoo
EU-sopimukset leikkauspolitiikkaan ja ajaa Eurooppaa lamaan.
Suurpääoma ja bisnespoliitikot
pyörittävät kyseenalaista ja kovaa kilpailua, jossa tavallisen ihmisen
toimeentulo, perusturva, terveys ja ihmisoikeudet on yksinkertaisesti
heitetty nurkkaan.
Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen selvityksenkin mukaan köyhyys on lisääntynyt.
Jyväskylän yliopiston tutkijan mukaan mitä sorretummiksi osa väestöstä
itsensä tuntee, sitä enemmän se alkaa tuntea kiukkua ja
aggressiivisuutta. Monen mitta on tullut täyteen ja jäljet johtavat
porvari politiikkaan.
Yhteistyö rahaeliitin kanssa kiihottaa puoluejohtajia kummallisiin
poliittisiin kiemuroihin. Kaikki eduskuntapuolueet haluavat mukaan
tulevaan hallitukseen hinnalla millä hyvänsä. Värillä ei ole mitään
väliä. Kaikki käy - sinimusta, punamusta ja tietenkin perusmusta.
Hallitushinku on tehnyt puolueista poliittisesti epäuskottavia ja
kerrassaan vastenmielisiä.