3.-5. joulukuuta Saksan ex-pääkaupungissa Bonnissa järjestettiin
Petersberg II Afganistanin sodan jatkosuunnitelmien kokous ja kansainvälisen rauhanliikkeen protesti Afganistanin sotaa vastaan. Paikalliset
järjestäjät ja kansainvälinen rauhanliike kertovat protestin
loppuyhteenvedossa olevansa tyytyväisiä tapahtumien järjestelyihin.
3000 henkeä, pääosin opiskelijoita osoitti sunnuntaina Itä-Afganistanissa mieltä suunnitteilla olevaa turvallisuus-sopimusta ja presidentti Hamid Karzaita vastaan. Turvallisuus-sopimuksella tarkoitetaan kumppanuussopimusta jolla yhdysvaltalaisjoukot saisivat luvan jäädä maahan pitemmäksi aikaan. Jossain suunnitelmissa ja afgaaniviranomaisten lausunnoissa on esitetty jopa ulkomaalaisten joukkojen aseman virallistamista maan suvereniteetin puolustamisessa, armeijan kouluttamisessa, taistelussa Al quaidaa vastaan ja sotilastoimien rahoittamisessa.
Viime torstaina afgaanien heimopäälliköt kokoontuivat perinteiseen
suureen kokoukseen Loya jirgaan. ”Emme saaneet mitään tieto, termistöä
tai ehtoja joilla Yhdysvallat tekisi Afganistanin kanssa pitkäaikaisen
sopimuksen sotajoukkojen säilyttämisestä maassa” kertoo kokouksen,
afganistanilaisen poliittisen foorumin puhemies Safia Sediqi.
Loya jirga on perinteinen kokous, jonka merkitystä kuvaa se, että
yleensä Afganistanin heimopäälliköt päättävät kokouksessa perustuslain
muutoksista ja muista tärkeistä poliittisista kysymyksistä.
Valtaosa suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä.