JP Väisänen on ihan homona erimieltä valtaapitävien heteromiesten kanssa

Kirjastoautolla päin apatiaa

  • Kulttuuri- ja kirjastopalveluja syytä leikkaamisen sijaan kehittää
    Kulttuuri- ja kirjastopalveluja syytä leikkaamisen sijaan kehittää

 

 

Helsingissä on kaksi kirjastoautoa. Stara ja Skidi nimiset kirjastobussit risteilevät 14 eri reitillä aamusta iltaan. Hyvä, että aamupäivien koulu- ja päiväkotien kirjastopalveluja on päätetty lisätä. Samalla kuitenkin 21.8. alkaen kirjastoautopalvelut poistuvat kokonaan Fallkullasta, Koskelasta, Lehtisaaresta, Ruoholahdesta ja Viikinrannasta. Katajanokalla ja Ruskeasuollakin kirjastopalveluja heikennetään niin, että auto käy kulmilla enää vain kerran viikossa. Me helsinkiläiset alamme olla perin kyllästyneitä siihen, että palvelujen kehittäminen tarkoittaa Helsingissä aina myös samanaikaista palvelujen leikkaamista.

 

Helsingin asukasmäärä kasvaa vuodessa yhden pikkukaupungin verran, mutta palvelujen supistamiset ja budjetit osoittavat, ettei kaupungin kulttuuri ja kirjastopalvelut pysy kaupunkilaisten vaatimusten perässä.

 

Kasvavaan Helsinkiin tarvitaan paremmat kirjastopalvelut; kolme uutta lähikirjastoa; Kuninkaantammeen, Kalasatamaan ja Mellunmäkeen sekä kolmas kirjastoauto. Kaupungin tulee perua suunnitellut kirjastoautopalvelujen heikennykset. Kolmas kirjaston pr-bussi on tarpeen kiertämään niin kaupungin lähiöitä kuin keskustan mukulakivillekin vaikka siihen ei koko kirjastoa eikä uuden kirjastokonseptin laajaa palvelutarjontaa mahdukaan. Kirjaan, kirjallisuuteen ja lukemiseen törmääminen on parasta vastamyrkkyä näköalattomuudelle ja apatialle sekä samalla parasta "pee ärrää "yhteiselle ylpeydenaiheellemme – kirjastolle.

MIelipide kirjoitettu ja pohdittu yhteistyössä erityislastentarhaopettaja Hannele Salavan kanssa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat