*

JP Väisänen on ihan homona erimieltä valtaapitävien heteromiesten kanssa

Tanssin talo edellyttää kulttuurimäärärahojen nostoa

Helsingillä on varaa vahvistaa ja kehittää kulttuuri- ja kirjastopalveluja. Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan määrärahat ovat pitkään pysyneet lähdes samoina, mitä poliittinen eliitti on pitänyt eräänlaisena kulttuuritekona. Olen erimieltä. Kun määrärahat eivät nouse edes vastaamaan yleistä hintatason nousua, tarkoittaa jäädyttäminen pakkoleikkauksia toiminnasta eikä kehittämiseen löydy välineitä.

 

Tarvitaan kulttuuripolitiikkaa, joka lopettaa määrärahojen jäädyttämisen. Olen määrätietoisesti esittänyt kulttuuri- ja kirjaston määrärahoja nostettavaksi. Viimeksi reilulla kahdella miljoonalla. Lautakunnassa esitys on hävinnyt äänestyksissä ja/ tai jäänyt ilman kannatusta. Kaupungin hallitus on aina estänyt esitykset.

 

Tanssin talo tarvitaan, ja se edellyttää kulttuuri- ja kirjastolautakunnan määrärahojen kasvattamista ihan samoin kuin keskustakirjasto edellyttää toimintansa ja lähikirjastoverkon toiminta omalta osaltaan kirjaston määrärahojen kasvattamista.

 

Lyhyen aikavälin toimina esitän kaupungin sisäisten vuokrien osalta, että kulttuuri- ja kirjastosektorilla tehdään 50 % suunnanmuutos (sisäisten vuokrien alennus ja/tai kaupungin ylijäämistä ohjataan lisää rahaa) ja näin vapautuvat 5 miljoonaa siirretään kulttuurille ja kirjastolle; tanssintalolle, taiteilijoiden apurahoihin, asukaslähtöisten kulttuuri- taide ja kirjastohankkeiden tukemiseen, Helsinki-mallin laajentamiseksi ja lähikirjastojen resurssien turvaamiseen ja vahvistamiseen.

 

JP Väisänen

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta (SKP)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Hae keräyslupa poliisilta ja hoida homma kuntoon!

Ei aina tarvitse olla väkipakolla ihmisten kukkarolla, hitto vie.

Käyttäjän jpvaisanen kuva
Juha-Pekka Väisänen

Pekka,
Kiits kommentistä- jotain kokemusta lipaskeräyksestä onkin. Myös Suomen Kulttuurirahaston vastikään julkaisemassa katsauksessa, Rahan kosketus – Miten taidetta Suomessa rahoitetaan?, kannustetaan produktioiden ja taiteilijoiden liikkuvuuteen vapaan kentän ja laitosten välillä: ”Suuri osa taiteen kirjosta – etenkin se taide, joka vasta hakee paikkaansa maailmassa – syntyy sittenkin laitosverkoston ulkopuolella”, katsauksessa todetaan. Lue lisää

http://www.danceinfo.fi/ajankohtaista/uutiset/suom...

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Jos kaikki investointi- ja tulevat käyttökustannukset maksaa Helsingin kaupunki, niin olkoon rutinani mitätön. Jos kuitenkin hamuillaan esimerkiksi kulttuuriministeriön jakolistoille, niin pistää miettimään.

Helsingissä ei tietääkseni ole edes yhtään tanssipaikka, missä lavatanssijat voisivat sen paremmin kesä- kuin talviaikaan harrastaa tavallisen kansan kulttuuririentoja. Käytännöllisesti katsoen ainoa kesäpaikka lähistöllä on Pavi Vantaan Honkanummella. Tämän suositun paikan omistaa tietääkseni edelleen Suomen kommunistinen puolue; kiitos kuuluu heidän talkoolaisilleen.

Muilta osin viittaan Vapaavuoron puolella olevaan juttuuni.
http://jaakkokorpi-anttila.vapaavuoro.uusisuomi.fi...

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Onko Helsingillä aidosti varaa?

Toimituksen poiminnat